Kirjoitus julkaistu paikallislehti Ankkurissa 22.3.2014

”Meidän yhteiskuntamme rakenne on vikoja täynnä.” Lainaus on Michel de Montaignen (1553–1592) eräästä esseestä. Mikään ei ole muuttunut 400 vuodessa! Suomi on tehnyt hirmuisesti töitä ja rakentanut talonsa sotien jälkeen. Nyt tuskittelemme sitä, onko rakenne liian painava. Rusentuuko isänmaa rakentamansa painon alle! Hyvää on jaettu paljon. Vuonna 1948 saimme lapsilisät. Hieno perhekustannusten tasaus vaikutti heti

kansantalouteen. Saimme peruskoulun vuonna 1968. Perusopetuksen menot kasvoivat heti 60 prosenttia peruskoulun käynnistymisen jälkeen. Kuntatalouden menot kaksinkertaistuivat muutamassa vuosikymmenessä. Vuonna 1970 kunnilla oli noin 100 lakisääteistä tehtävää. Nyt niitä on yli 500. Vuosien kuluessa päätetyt uudistukset vaativat tekijänsä. Vuonna 1975 kunnissa oli 250 000 työntekijää. Nyt heitä on 450 000.

Suomi rakensi terveyskeskusjärjestelmän vuodesta 1972 alkaen. Periaate oli aluksi se, että kustannukset maksetaan verovaroin. Myöhemmin oli pakko ottaa käyttöön omavastuuosuus. Erikoissairaanhoitoa varten luotiin sairaanhoitopiirit. Kunnille jokavuotinen lasku sairaanhoitopiireiltä on valtava, koska omavastuuosuus on vain murto-osa todellisista kustannuksista.

Lasten parhaaksi kehitetty päivähoitojärjestelmä on valtakunnallisesti miljardiluokan kustannus. Pienen valtion voima on sen sivistys- ja kulttuuritahdossa. Me ylläpidämme 14 yliopistoa. Ammattikorkeakouluja perustettiin yli 20. Jo suunnitteluvaiheessa kysyttiin, onko meillä varaa kaikkeen tähän. Opiskelijoille taattiin opintososiaaliset edut. Valtakunnan lisääntynyt varallisuus pyrittiin jakamaan oikeudenmukaisesti kaikille. Työmarkkinoille saatiin ansiosidonnainen päiväraha.

Myönteisten uudistusten vastustajia ei ole ollut. On kuitenkin muistettava yksi oleellisen tärkeä tekijä: Koko hyvinvointiyhteiskunnan jakopolitiikka on rakentunut jatkuvan kasvun varaan. Jokainen uudistus on ollut aikaan sidottu, sillä hetkellä rahoitusta ajatellen mahdollinen. Rasittava ajatus heikentyvistä suhteista ja mahdollisesta lamasta on siirretty pois ajatuksista ja laskelmista!

Nyt elämme reaaliajassa, jossa kustannusten hyökyaalto on pelottava. Sekä valtio että kunnat taivaltavat jatkuvan velkaantumisen tiellä. Seuraukset ovat raskaat. Kotkan kunnallisveroprosentti on 20,5. Veronmaksaja kiristelee hampaitaan. Kaupungin kannalta tilanne on toinen. Kun veronmaksaja sai vähennyksensä, tulonhankkimisvähennyksen, ansiotulovähennyksen, asuntolainojen korkovähennyksen ym., jäi vuonna 2012 efektiiviseksi tuloksi kaupungille 15,62 prosenttia. Erotus, 4,88 prosenttiyksikköä, on Kotkan taloutta ajatellen valtava rahamäärä.

Kuntaliitokset tulevat aikanaan ja paljon toivotaan. Todellisuudessa niukkuuden jakaminen jatkuu köyhien yhdistyessä. Punaisella ovat mittarit meillä Kotkassa ja naapureissa.

Vielä lainaus Montaignelta. ”Vähän minulta neuvoja pyydetään, vielä vähemmän noudatetaan, enkä tiedä minkään yleis- tai yksityisluontoisen hankkeen minun mielipiteeni avulla kohentuneen.”

Esko Almgren