KD OAJ-Kymenlaakson vaalipaneelissa kahden ehdokkaan voiminTorstai 16.4.2015 klo 16.09 - Teksti ja kuvat: Jary Högnabba Kahden ehdokkaan voimin osallistui KD OAJ:n Kymeenlakson piirin järjestämään vaalipaneeliin keskiviikkona 25.4. KD:n edustajat olivat Jorma kaario Kotkasta ja Pirkko Parjanen Haminasta. He pärjäsivät keskustelussa erittäin hyvin, vaikka keskinäisiä näkemyserojakin - esimerkiksi koulutuksesta säästämisessä - oli.
Yleisö koostui tällä kertaa pääosin opettajista, jotka varmasti osasivat kriittisellä korvalla kuunnella ehdokkaiden esityksiä. Ei siis mikään läpihuutojuttu tämä vaalipaneeli. Kiperiä kysymyksiä ehdokkaille tuli sekä koulutuksen järjestämisestä että koulutukseen kohdistettavista mahdollisista säästöistä sekä monesta muusta nuorisoon ja myös ikääntyneempään väestöön liittyvistä ajanohtaisesta asiasta. Kaikkiaan OAJ:n vaalipaneeli oli hyvin järjestetty tilaisuus, jossa ehdokkaat saivat riittävästi puheenvuoroja ja mielipiteensä esille. Tosin joidenkin ehdokkaiden opettajatusta näkyi siten, että puheenvuoroille annetuissa aikarajoissa ei aina tahdottu pysyä.
|
||||||||||||||||||||
Avainsanat: vaalipaneeli, eduskuntavaalit, oaj, Pirkko Parjanen, Veijo Kilpeläinen |
||||||||||||||||||||
Hyvähenkinen Kymen Sanomien vaalitenttiTorstai 9.4.2015 klo 17.21 - Teksti: Veijo Kilpeläinen, kuvat: Jary Högnabba Veijo Kilpeläinen, KD Kotka
Osallistuin KD:n edustajana keskiviikkona 8.4. Kymen Sanomien järjestämään vaalipaneeliin Merikeskus Vellamossa. Paneeli näkyi myös suorana lähetyksenä Kymen Sanomien verkkosivuilla. (Katso tallenne vaalipaneelista >>>) Vaalipaneelin vetäjinä toimivat Kymen Sanomien yhteiskuntatoimittaja Eija Anttila ja toimituksen päällikkö Päivi Taussi.
Reilun tunnin kestänyt Kymen Sanomien vaalipaneeli Merikeskus Vellamossa oli yhdellä sanalla sanottuna hyvähenkinen. Me panelistit olimme monessa asiassa samoilla linjoilla mutta kyllä useat kysymykset jakoivat mielipiteitä. Mitään oikeisto-vasemmisto asetelmaa en huomannut ja varsin tasapuolisesti saimme vastailla kysymyksiin. Paneeli alkoi merenkulun lakosta ja sen lähellä olleista tukilakoista. Muina aiheina olivat mm. lapsilisät, työllisyys ja työehtojen heikennys, eutanasia venäläisten maakaupat Suomessa, Natojäsenyys ja pakkoruotsi. Lisäksi välissä oli yleisö- ja tietokilpailukysymyksiä.
Me panelistit emme saaneet etukäteen mitään tietoa kysymyksistä, mutta oikein sujuvasti ja nopeasti aika tuntui menevän. Lopuksi yleisö sai nimetä lapulle mielestään parhaiten pärjänneen ehdokkaan. Joka tapauksessa vaalitentti oli antoisa meille ehdokkaille ja varmasti myös ihan runsaslukuiselle yleisöllekin. Tästä on hyvä jatkaa loppurutistusta kohti ensi viikon vaalipäivää tänään alkaneen ennakkoäänestyksen siivittämänä! Mikäli et itse ollut vaalipaneelin yleisönä, on sinula mahdolisuus katsoa paneeli Kymen Sanomien verkkosivujen vaaliosastolta. Katso tallenne tästä >>>
|
||||||||||||||||||||
Avainsanat: KD Kotka, Vaalipaneeli, Eduskuntavaalit, Veijo Kilpeläinen |
||||||||||||||||||||