Puheenjohtajan mietteita eduskuntavaalien allaLauantai 11.2.2023 klo 10.29 Puheenjohtajan mietteitä vaalien alla Luonnon ennallistamisesta ja Suomen ruokaturvasta Luonnon ennallistaminen on tärkeä asia, mutta… Suomen osalta luonnon ennallistamisen kustannuksiksi on laskettu EU-komissiossa 931 miljoonaa euroa vuodessa. Suhteessa bruttokansantuotteeseen ennallistamisen hintalappu Suomelle on EU-maista kaikkein kovin. Miksi Suomea, suhteessa Euroopan metsäisintä maata, rangaistaan näin? Yli puolet Euroopan tiukasti suojelluista metsistä sijaitsee Suomessa. Meillä on myös hyviä vapaaehtoisen suojelun ohjelmia. Hallituspuolueiden Keskustan ja Vihreiden riitely on maksanut Suomelle maltaita. Brysseliin on viety kilvan vähintään kahta eri viestiä. Hallituksella on valta. Nykyhallituksen aikana rahojamme on myös käytetty eteläeurooppalaisten energiaremontteihin ja sosiaalirahaston kautta suorana sosiaaliturvana sähkö- ja energialaskuihin. Näin ei voi jatkua, kun oman maan asiat ovat rempallaan. Suomeen on saatava suunnan muutos. Myös maataloutemme tukeminen on ollut kovin vaikeaa EU:n vaatimusten edessä. Kadonneet maanviljelijät ja metsittyneet pellot eivät pysty huolehtimaan ruokaturvastamme. Turvepohjaisia peltojamme tarvitaan edelleen ruokaturvan varmistamiseen. Kansallinen päätösvalta on turvattava. Suomeen on saatava suunnan muutos! MUISTA ÄÄNESTÄÄ KD:n eduskuntavaaliehdokasta! |
Avainsanat: KD, Kotka, Mikko Almgren, puheenjjohtaja, eduskuntavaalit |
Eduskuntavaaliehdokkaidemme kampanja alkoiMaanantai 23.1.2023 klo 19.18 Äänestetään Mikko Almgren ja Marianne Bruce eduskuntaan! |
Avainsanat: KD, Kotka, kuntavaalit, ehdokkaat, Mikko Almgren, Maranne Bruce |
EU-vaaliehdokkaamme Mikko Almgren esittäytyyKeskiviikko 1.5.2019 klo 14.26 Hei, tiedoksi sinulle! Olen ehdolla EU-parlamenttiin ja äänestysnumeroni on 63. Voit äänestää minua missä päin Suomea sitten asutkin. Vaalipiirinä on koko Suomi. Pyydän sinua tykkäämään ja jakamaan tätä viestiä täällä Facebookissa ja muissa sosiaalisen median kanavissa. KIITOS SINULLE. Mikko
|
Avainsanat: EU, vaalit, Mikko Almgren, 2019 |
Kotkan KD:n eduskuntavaliehdokaat Kymen suurmarkkinoillaSunnuntai 4.11.2018 klo 13.38 - Teksti ja kuvat: Jary Högnabba KD Kotka oli mukana Kymen suurmarkkinoilla Ruonalan urheiluhallilla. Eduskuntavaaliehdokkaamme Maaret Lommi ja Mikko Almgren tekivät jo pienen ennakkostartin ensi kevään eduskuntavaaleihin. Heidän juttusilleen tulikin runsaasti markkinaväkeä. KD:n teltalla oli myös mahdollisuus vastata pieneen mieleipidekyselyyn, jonka tarkoituksena oli osallistaa myös kansalaisia sekä valtakunnan-, että paikallispolitiikkaan. Jokaisen mielipide on tärkeä! Kyselyn vastaaminen hoitui kätevästi läppärillä tai omalla puhelimella QR-koodin skannauksen jälkeen. Sunnuntaihin puoleen päivään mennessä vastauksia oli kertynyt lähes sata. Yhteenveto tuloksista julkaistaan viimeistään keskiviikkona 7.11. tällä sivustolla. Myös perinteisen herkkukorin arvonta saattoi teltalla osallistua. Voittaja arvotaan sunnuntaina 4.11. markkinoiden päätyttyä. Alla markkinatunnelmia KD:n teltalta. Eduskuntavaaliehdokkaat Maaret Lommi ja Mikko Almgren Opastusta kyselyyn vastaamisessa. Politiikka on tarkkaa puuhaa. Väkeä KD:n teltalla. KD:n Grand old Man Esko Almgren jaksaa välittää. Herkkukori odottaa voittajaansa. |
Avainsanat: eduskuntavaalit, KD, Kotka, Maaret Lommi, Mikko Almgren |